“Jos kohdallani olisi hoidettu pelkästään pintapuoleista oirehdintaa, eli työuupumusta ja keskitytty vain työelämään ja siinä oleviin asioihin, olisi uupumuksen perimmäinen syy jäänyt selvittämättä ja uskon vahvasti, että olisin päätynyt uupumaan kerta toisensa jälkeen uudestaan ja uudestaan.”

“Olin pidätellyt kaikki vuodet pikkutytöstä lähtien kyyneleitä. Sulkenut kaiken käsittelemättömän, suremattoman, valtameren kokoiseksi kasvaneen surun syvälle sisimpääni. Sellaisen lukon taakse, mihin minulla itsellänikään ei ollut enää pääsyä. Padottujen tunteiden kuorma oli kasvanut niin suureksi, ettei sen avaaminen tuntunut mahdolliselta, turvalliselta. Ei ilman ulkopuolista apua.”

“Siihen saakka pienestä tytöstä lähtien oli pitänyt tietää, kyetä, selvitä, suunnitella, yrittää, toimia, ratkaista, taistella. Olla paljon suurempi kuin olikaan. Olla peruskallio, ilman, että itsellä oli kalliota, johon nojata. Olla turvasatama, ilman, että itsellä oli turvasatamaa, johon saapua lepäämään. Olla juuristona toisille, ilman, että itsellä oli juuria, jotka muodostaisivat vankan perustan. Olla suuri, ilman, että oli saanut olla pieni. Se oli liikaa yhdelle pienelle ihmiselle. Se oli lopulta aivan liikaa.”

“Oli kesäkuun alku vuonna 2020, kesän kauneus juuri alullaan kaikkine tuoksuineen ja kasvustoineen. Se aika vuodesta, jota ihmiset usein odottavat pitkän talven ajan, että voisivat pienen hetken aikaa nauttia Suomen lyhyestä kesästä, loma-ajastaan vailla työelämän kahleita. Minun elämäni kaikkinensa oli muuttunut värittömäksi, hajuttomaksi, mauttomaksi, miltään tuntumattomaksi.”